Puoluekokouksesta politiikan kesään
Tuoreen puheenjohtajan Li Anderssonin sanoihin on helppo yhtyä, kun hän totesi puoluekokouksen jälkeen Vasemmistoliiton saaneen puoluejohtoon monipuolisen joukkueen. Varapuheenjohtajista Hanna Sarkkinen, Anderssonin itsensä ohella, on laskettavissa täysiveriseksi nuoren polven ammattipoliitikoksi. Helsingin kunnallispolitiikasta tuttu Veronika Honkasalo on saanut terävällä päivänpolitiikan kommentoinnillaan huomiota laajemminkin, hän tuo akateemista painoarvoa uuden puoluesihteerin Joonas Leppäsen tavoin. Ääneskoskelainen paperimies Juha Kautto edustaa joukossa teollisuuden työntekijöiden ääntä.
Päällisin puolin onkin selvää, että minkäänlainen sisäinen jakolinja ei hierrä vasemmistoliiton tekemisiä puoluekokouksen jälkihehkussa. Tällainen yhtenäisyys harmittaa poliittisia vastustajia. Erityisesti tyhjänpuhujan ja koulukiusaajan mentaliteetin yhä selkeämmin omaksunutta ulkoministeri Timo Soinia. Ulkoministeri yritti, kun ei muuta keksinyt, savukanan ja ravien avulla luoda juopaa vasemmistoliiton sisälle. Jari Myllykosken makuhermoja kosiskellut plokimerkintä oli taidokkaasti puettu varauksettoman ystävyyden kaapuun.
Suomalaisen päivänpolitiikan keskiö siirtyy kesän aikana Satakuntaa kohti, heinäkuussa pidettävälle Porin Suomi-Areena -viikolle. Anna Kontulan takavuosina ”porvariston sosiaalifoorumiksi” kutsuman keskustelutapahtuman toisena kantavana teemana on tänä vuonna suomalainen työ. Ohjelmaa tutkiessa ei tarvitse yllättyä: silmiin ei pistä ainoatakaan keskustelua, jossa aiheena olisi suomalainen palkka. Tarjolla on taattua porvarillista ahdistusta työntekijöiden liian hyvästä asemasta ja muuta julkisuudessa päivittäin kansalaisten tajuntaan taottavaa. Jos joku uskalikko kävelee Suomi-Areena -putken alusta loppuun ja tulee ulos ilman, että korvien väli on täynnä EK:n iskulauseita tyhjällä konsulttitsemppauksella maustettuna, lienee tapahtunut ihme ja kumma.
Joni Kalliomäki